Rock valokuvina -näyttely Tampereella – ja vielä Raisiossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Seitsemän suomalaisen rockvalokuvaajan töitä on ollut viime aikoina esillä yhdistetyssä Live N’ Loud – Rock valokuvina -näyttelyssä Helsingissä, Lappeenrannassa ja Jyväskylässä. Parhaillaan näyttely on Tampereella, josta se jatkaa vielä Raisioon.

Kuva: Jussi Eerola
Kuva: Jussi Eerola

Näyttelyn valokuvat on taltioitu ympäri Suomea useamman vuoden aikana. Kuvissa esiintyy niin pieniä kuin suuria kotimaisia ja ulkomaisia artisteja, kulisseinaan pienet klubit tai suuret festarilavat. Jussi Eerola, Henri Käck, Kenneth Lehtinen, Markus Lehto, Aku-Axel Muukka, Mikko Pylkkö ja Petri Vilén tuovat kukin omalla vahvalla tyylillään esiin rock-keikkojen monet tunnelmat.

Kuva: Jussi Eerola
Kuva: Jussi Eerola

Valokuvaajat ovat tehneet töitä kotimaisten ja kansainvälisten musiikkilehtien sekä bändien ja levy-yhtiöiden käyttöön. Yhteistä kaikille kuvaajille on halu taltioida musiikkia kuviksi elävimmillään. Valokuvissa nähdään lukuisia nimekkäitä artisteja, kuten esimerkiksi Metallica, The Sounds, Hurts, Foo Fighters, Jenni Vartiainen, The Ark, Paramore, PMMP ja Amorphis.

Näyttely on esillä Tampereen pääkirjasto Metsossa 5. tammikuuta saakka, ja sen jälkeen vielä Raision kirjastossa 8. – 31. tammikuuta.