Tim Burton teki The Killersin uuden musiikkivideon

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suosittu rockyhtye The Killers nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2004 albumillaan Hot Fuss. The Killers lyöttäytyi hiljattain yhteistyöhön Saksikäsi Edward, Painajainen ennen joulua ja Liisa Ihmemaassa -elokuvista tunnetun ohjaaja Tim Burtonin kanssa.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Tuloksena on tuoreen Here With Me -singlen musiikkivideo. Ohjaajan käsialalle uskollisella videolla nähdään myös tunnettu Hollywood-kaunotar Winona Ryder.

The Killersin vuonna 2004 julkaistu Somebody Told Me -single nosti yhtyeen hetkessä maailmankartalle. Sitemmin yhtye on nauttinut laajaa arvostusta rock-piireissä. The Killersiä koetteli taannoin tragedia, kun bändin 33-vuotias saksofonisti löydettiin viime huhtikuussa kuolleena kotonaan.