Rihanna levitti peppukuvansa nettiin – tähän paparazzi ei pystynyt

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Rihanna on ollut viime kuukausina tiiviisti otsikoissa rakkauskiemuroidensa merkeissä, kun hänen kerrottiin äskettäin eronneen on-off-poikaystävästään Chris Brownista. Parhaillaan Rihanna viettää jouluaan sinkkunaisena kotimaisemissaan Barbadoksella.

24-vuotias Rihanna on kuvattu jo useita kertoja vuokraamansa luksustalon terassilla, mutta kovin tarkkoja kuvia vesisateessa laulajaa tähtäilevät paparazzit eivät ole suuren kuvausetäisyyden vuoksi saaneet. Rihanna on kuitenkin itse tehnyt sen mihin valokuvaajat eivät kyenneet, ja julkaissut itsestään verkossa näyttävän peppukuvan.

Rihanna seurusteli aikoinaan Chris Brownin kanssa pidemmän aikaa, mutta suhde päättyi vuonna 2009 pahoinpitelytapauksen vuoksi. Chris Brown nimittäin hakkasi silloisen tyttöystävänsä sairaalakuntoon, kun he ajautuivat riitaan autossa. Sittemmin Rihanna antoi eksälleen julkisesti anteeksi.