Instagramin muutoksille täystyrmäys – ottaa nyt aikalisän

Digi · Stara.fi

Facebookin nykyisin omistama Instagram-kuvienjako- ja yhteisöpalvelu aiheutti joulunalusviikolla kohua, kun se kertoi palvelunsa käyttöehtojen muutoksista. Instagramin ehtomuutokset tulkittiin niin, että yhtiö voisi jatkossa myydä käyttäjien kuvia lupaa kysymättä.

Asiasta nousi suuri kohu, jonka lopputuloksena Instagram joutuikin vetäytymään suunnitelmista. Ensin se selvensi ajatuksiaan asian taustalla, mutta perjantaina päätti ainakin toistaiseksi pitää vanhat käyttöehdot käytössä entisellään mainostamista koskevan osion osalta.

Yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Kevin Systrom kirjoitti blogikirjoituksessaan, että yhtiö aikoo viimeistellä suunnitelmansa ennen kuin se kertoo muutoksista uudelleen. Mainontaa on Instagramiinkin kuitenkin tulossa. Kaiken kaikkiaan ehtomuutos ja sen kohumaiseksi noussut uutisointi veivät luultavasti Instagramilta jonkin verran käyttäjiä, vaikka yleensä kohun jälkeen asiat ovat palanneet monissa vastaavissa tapauksissa nopeasti normaaleiksi.

Instagram julkaisi loppuviikosta myös päivityksen sovellukseensa. Päivitys toi tarjolle yhden uuden suotimen, nimeltään Mayfair. Lisäksi kuvien jakoa eri albumeista on helpotettu ja yhteispelin Facebookiin jakamisen kanssa on myös helpotettu sekä bugeja korjattu. Tämän lisäksi päivitys tuo mukanaan tuen 25 uudelle kielelle, näiden joukossa myös suomi. Päivitetty Instagram-sovellus on tarjolla Applen App Storesta ja Androidille Googlen Play-kaupasta.

Facebook osti Instagramin aiemmin tänä vuonna. Kauppahinta oli 300 miljoonaa dollaria rahaa ja 700 miljoonan dollarin arvosta Facebookin osakkeita. Myös Instagramin kilpailijat ovat yrittäneet hyötyä sen kuluneen viikon ahdingosta. Hiljattain merkittävän päivityksen sovelluksilleen julkaissut Flickr on kertonut, että se tarjoaa normaalisti maksullista Flickr Pro -palveluaan nyt kolmen kuukauden ajan maksutta.

Yhteistyössä Mobiili.fi.