Joulupukki kolaroi Lahdessa – tonttumuori mukana

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Eilinen jouluaatto sujui poliisin mukaan tavanomaisen rauhallisesti, mutta hälytystehtäviä kuitenkin riitti runsaasti ympäri maata. Rattijuoppoja saatiin kiinni erityisesti Varsinais-Suomen alueella.

Lahden keskustassa tapahtui sen sijaan jouluaaton iltapäivällä noin kello 16.30 aikoihin poikkeuksellinen liikenneonnettomuus, jossa olivat osallisina taksi ja Joulupukin kuljettama henkilöauto. Toisen kolariauton kuljettaja oli nimittäin Joulupukiksi pukeutunut noin 18-vuotias lahtelaismies, joka ajoi Vesijärvenkatua etelän suuntaan Harjukadun risteykseen.

Risteyksessä liikennevalot vaihtuivat punaisiksi, jolloin ”Joulupukki” yritti pysäyttää autonsa ennen risteystä, mutta erittäin liukkaan ajoradan takia se liukui risteysalueelle ja törmäsi Harjukatua lännen suunnasta tulleeseen taksiin. Kukaan ei loukkaantunut ja vauriotkin jäivät vähäisiksi.

Poliisin mukaan 18-vuotias lahtelaismies oli menossa ensimmäiselle joulupukkikeikalleen ja hänellä oli kyydissään samanikäinen tonttumuori. Vaurion selvittelyn jälkeen pukkipariskunta jatkoi matkaansa jakamaan lahjoja hiukan aikataulusta jäljessä.