Kohupaljastus: Spice Girls hajosi jo ennen Helsingin keikkaa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

1990-luvun suosituimpiin brittiläisiin kokoonpanoihin lukeutuva Spice Girls -tyttöbändi aikoo jälleen tehdä paluun uudella albumilla ja kiertueella. Yhtyeen kerrotaan etsivän paraikaa uutta jäsentä Victoria Beckhamin tilalle.

Bändin jäsenten väliset ristiriidat eivät ole jääneet suurelta yleisöltä pimentoon viime vuosina, jättihän Geri Halliwell vuonna 1998 yhtyeen suuren kohun saattelemana. Yhtyeen viimeiseksi keikaksi jäi Helsingin konsertti. Nyt Melanie Chisholm, eli Sporty Spice, on avautunut haastattelussa ja kertonut, että Spice Girls oli hajoamisen partaalla jo ennen tuota hetkeä.

Hänen mukaansa bändin läheisimmät jäsenet ovat Mel B ja Geri, jotka ovatkin taistelleet yhdessä kissan ja koiran tavoin. Mel C kertoi saaneensa melkein itse potkut erään myrskyisän riidan jälkeen.

– Geri jätti bändin jo aikaisemmin, mutta ei julkisesti. Muutamakin meistä lähti yhtyeestä, esimerkiksi Mel B ja Geri useaan kertaan. Minutkin potkaistiin kerran melkein ulos yhtyeestä, kertoi Melanie C Spice Girls’s Story: Viva Forever -dokumentissa.

Alkuperäiseen Spice Girls -yhtyeeseen kuuluvat Geri Halliwell, Emma Bunton, Melanie Brown, Melanie Chisholm ja Victoria Beckham. Kun yhtye oli suosionsa huipulla vuonna 1998, Geri Halliwell päätti jättää bändin. Bändi palasi vielä yhteen ja teki maailmankiertueen vuosina 2007 – 2008. Tämän jälkeen kokoonpano on viettänyt hiljaiseloa ja sen jäsenet ovat keskittyneet omiin projekteihinsa.