Michael Jacksonin viimeinen ajokorttikuva julkaistiin verkossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kolme vuotta sitten yllättäen menehtynyt poptähti Michael Jackson jätti jälkeensä miljoonien surevien fanien lisäksi mittavan omaisuuden. Tähden perinnöstä on viime aikoina käyty kovaa vääntöä, sillä monet haluavat osingoille supertähden mittavasta omaisuudesta.

Nyt amerikkalainen viihdesivusto on saanut poliisilta haltuunsa Michael Jacksonin viimeiseksi jääneen ajokortin. Ajokortti on myönnetty 21. heinäkuuta 2005 ja se olisi ollut voimassa 29. elokuuta 2010 saakka. Merkittävintä ajokortissa lienee ajokorttikuva, josta nähdään kuinka operoidulta popin kuningas näytti vuonna 2005.

Kuva: Poliisi, TMZ
Kuva: Poliisi, TMZ

Äskettäin julkisuuteen levisi sähköpostiviestejä, joista selvisivät kokonaisuudessaan Michael Jacksonin ongelmat hoitaa This Is It -kiertueen esiintymisiä. Poppari huolestutti kiertuehenkilökunnan ja konserttisarjan rahoittajat vainoharhaisella käytöksellään. Hänen kerrotaan muun muassa lukittautuneen hotellihuoneeseensa masentuneena. Keikkaesitysten ohjaaja Kenny Ortega pyysi tilanteeseen psykiatrista väliintuloa, mutta rahoittajat eivät suostuneet siihen.