Nicole Minettin bikinitoppi oli valahtaa alas

Viihdeuutiset · Stara.fi

Italialaiset parlamentaarikot saavat hykyisin tehdä kovasti töitä yrittäessään pitää katsettaan kurissa istunnoissa, sillä kansaa on edustamassa myös kuvankaunis bikinimalli ja televisiotähti Nicole Minetti. Parhaillaan hän lomailee Yhdysvalloissa.

Italian muotiviikkojen catwalkilla keikistellyt kaunotar on nautiskellut lomastaan Miami Beachilla, jossa hänet on nyt kuvattu nousemassa rannalla meren aalloista. Jostain syystä neitokaisen bikinien olkaimeton yläosa oli valahtaa alas, mutta Nicole ehti korjata tilanteen ajoissa.

29-vuotias Nicole Minetti on tullut italialaisille tutuksi televisiotähtenä ja poliitikkona, mutta taannoin hän nousi kohuotsikoihin pääministeri Silvio Berlusconin seksiskandaalissa. Minettin väitettiin välittäneen poliitikolle prostituoituja, mutta hän kiisti syytökset jyrkästi. Tutkimuksissa selvisi, että Berlusconin henkilökohtaiselta pankkitililtä oli siirretty vuosina 2009 – 2011 peräti 400.000 euroa Minettille. Berlusconi kertoi antaneensa rahat hyvää hyvyyttään.