Tsunamirojun vyöryä odotellaan kauhulla Yhdysvalloissa

Ohhoh! · Stara.fi

Japaniin maaliskuussa 2011 iskeneen tsunamin jälkiä korjataan edelleen Japanissa, mutta luonnonmullistuksen vaikutukset näkyvät parhaillaan myös Yhdysvalloissa saakka. Kalifornian rannikolle odotetaan nimittäin parhaillaan tsunamirojun vyöryä.

Tyynellä valtamerellä Kalifornian rannikkoa lähestyy nimittäin valtava rojulautta, joka on peräisin tsunamin mereen viemästä rojusta. Lähiaikoina rantautuva jätelautta sisältää arviolta viiden miljoonan tonnin edestä roskaa muovipulloista aina tupakantumppeihin saakka, Daily Mail raportoi.

Parhaillaan tuhannet vapaaehtoiset kiertävät Kalifornian rantoja etsien merkkejä rojuvuoren rantautumisesta ja ovat valmiita massiiviseen siivousoperaatioon. Viime kesänä National Oceanic and Atmospheric Administration, eli NOAA, rahoitti viiden osavaltion rantojen siivousta 250.000 dollarilla.

Viime kesänä rojulautta ohitti Havaijin. Ensimmäiset merkit Tyynen valtameren ylittämisestä nähtiin jo vuoden 2011 lopulla, kun rojulautta saavutti Alaskan rannikon. Viime viikolla Yhdysvaltojen rannikkovartiosto huomasi Kalifornian rannikolla ensimmäiset merkit rojusta, kun merestä löytyi Japanista saakka ajelehtinut laituri.