Kim Kardashian tienaa 16 miljoonaa dollaria raskaudestaan

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Maailman seuratuimpien realityjulkkisten joukkoon lukeutuva Kim Kardashian paljasti hiljattain faneilleen odottavansa ensimmäistä yhteistä lastaan räppärikultansa Kanye Westin kanssa. Pariskunta ei vielä tiedä esikoisensa sukupuolta.

Nyt 32-vuotiaan tulevan julkkisäidin uutisoidaan saavan huikean summan raskaudestaan. Kim Kardashian suunnittelee nimittäin parhaillaan televisiopomojen kanssa sopimusta, jonka mukaan neitokaisen raskausaika ikuistettaisiin televisiokameroille. Palkkioksi nainen saisi 16 miljoonaa dollaria, eli 12 miljoonaa euroa.

– Kimin raskaus ikuistetaan televisiokameroille. Kaikki sairaalakäynnit ja ultraäänitutkimuksetkin. Hän on saanut myös lukuisia arvokkaita tarjouksia äitiystuotteita myyviltä yrityksiltä, lähde kertoi The Sun -lehdelle.

Kim Kardashianin perheonnea varjostaa hänen riitaisa avioeronsa koripallotähti Kris Humphriesin kanssa. Entinen pariskunta ei ole nimittäin vielä saanut sovittua avioeronsa ehtoja lakitiimeineen. Kardashian kertoi taannoin, että hän on ikään kuin vankilassa entisessä avioliitossaan.

Kim Kardashian on ollut kahdesti naimisissa Damon Thomasin ja Kris Humphriesin kanssa. Jälkimmäinen avioliitto kesti vain 72 päivän ajan. Realitytähden mukaan hän ryntäsi naimisiin Humphriesin kanssa, koska hän halusi perustaa nopeasti perheen ja hankkia lapsia. Arkielämä ei kuitenkaan sujunut toivotulla tavalla. Kardashian tienasi häillään yli kymmenen miljoonaa dollaria, sillä hääseremoniasta tehtiin televisiospektaakkeli.

Uusimmat