Onko tämä Gangnam Stylen loppu?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Korealaisen PSY-artistin kappale Gangnam Style valloitti kertaheitolla, ja superhitti on maailman suosituin yksittäinen kappale. Listahittiä on soitettu jo niin paljon, että se on alkanut ärsyttää joitakin kuulijoita.

Nyt myös kappaleen esittäjän PSY:n kerrotaan olevan lopen kyllästynyt kuuluisaan hittimelodiaan. Ennen kuin mies esitti Gangnam Style -kappaleen uutenavuotena New Yorkin Times Squarella, hän totesi haluavansa lopettaa sen esittämisen kokonaan.

– Times Squarella oleminen uudenvuoden iltana on erityistä, se on universumin isoin lava. On myös syntymäpäiväni. Tämän myötä voin sanoa, että Gangnam Style saattaa olla historiaa, kertoi 31-vuotias hittiartisti The Sun -lehdelle.

PSY on uransa alkuvaiheessa joutunut ottamaan vastaan mitä erikoisempia työtarjouksia saadakseen leivän pöytäänsä. Ennen Gangnam Style -jättihittiään PSY on esimerkiksi säveltänyt musiikin kahteen eteläkorealaiseen Mong Jung Gi -seksikomediaan ja jopa näytellyt niissä, kertoo The Sun -lehti. Mong Jung Gi -elokuvien kerrotaan lehdessä muistuttavan lähinnä amerikkalaisia American Pie -komedioita.