Amelle Berrabahin ja Rebecca Ferdinandon jumppasessio pysäytti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Britanniassa eletään parhaillaan Suomen tavoin vuoden kylmintä aikaa, mutta se ei näytä julkkiskaunottaria vaivaavan. Poptähti Amelle Berrabah ja näyttelijä Rebecca Ferdinando on nyt nimittäin kuvattu treenaamassa yhdessä lontoolaisessa puistossa.

Vuodenaikaan nähden Amelle ja Rebecca olivat varsin vähäpukeisia, mutta todennäköisesti henkilökohtaisen kunto-ohjaajan käskytys lämmitti heitä. Silminnäkijät saivat ainakin runsaasti katseltavaa.

28-vuotias Amelle Berrabah tuli tunnetuksi huippusuositun Sugababes-tyttöbändin jäsenenä, kun hän korvasi yhtyeestä eronneen Mutya Buenan vuonna 2005. Amelle erosi kuitenkin myöhemmin bändistä ja siirtyi soolouralle. Hän on ainoa Sugababesin jäsen, joka on noussut soolouralla listaykköseksi Britanniassa. Sittemmin Berrabah nousi ikäviin otsikoihin jäätyään kiinni rattijuopumuksesta.

28-vuotias Rebecca Ferdinando on tullut kotimaassaan tunnetuksi lähinnä vuonna 2012 ensi-iltansa saaneen Bonded By Blood -elokuvan tähtenä, mutta kansainvälinen läpimurto on vielä tekemättä. Hänet on nähty myös takavuosina huippusuosiota nauttineessa Holby City -televisiosarjassa. Vuoden 2011 X-Men -elokuvassa Ferdinando vilahti avustajana.