3-vuotiaan suomalaispojan Adele-esitys ihastuttaa YouTubessa

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset televisiokatsojat ovat joutuneet kuulemaan Adelen hiteistä parin viime vuoden aikana monentasoisia esityksiä, kun supertähden kappaleet ovat olleet suosituimpien joukossa television kykykilpoilujen koelauluissa. Nyt vuorossa on kuitenkin poikkeuksellisen hieno versio.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Kyseessä on kolmevuotiaan suomalaisen pikkupojan Adele-cover kappaleesta Rolling In The Deep. Video on julkaistu jo heinäkuussa, mutta se on levinnyt erityisesti tänään sosiaalisessa mediassa. Videon kommenteissa pikkumiehen esitystä on kehuttu vuolaasti ja hänestä veikataankin jo tulevaisuuden laulajatähteä. Laulun lisäksi veijari on kiinnostunut myös rumpujen soittamisesta Lenny Kravitzin hitin tahtiin.