Adressi vaati Kuolemantähden rakentamista – näin Valkoinen talo vastasi

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen lakien mukaan Valkoisen talon täytyy ottaa harkintaansa kansalaisten vetoomukset, mikäli niiden puolesta saadaan kerättyä yli 25.000 ihmisen allekirjoitukset. Taannoin kerroimme adressista, joka vaati hallitusta rakentamaan Star Wars -elokuvista tutun Kuolemantähti-avaruusaseman.

Kuva: Lucasfilm
Kuva: Lucasfilm

Nyt Valkoisen talon edustaja on vastannut yli 27.000 henkilön allekirjoittamaan vetoomukseen. Hallitus kieltäytyi odotetusti vetoomuksen vaatimuksesta. Valkoisen talon hallinnon ja talousarvioinnin tiedeosaston johtajan, Paul Shawcrossin, kirjoittama vastaus on silti huvittavaa luettavaa.

Vastauksessa muun muassa kerrotaan, että Kuolemantähden rakentaminen maksaisi yli 850 kvadriljoonaa dollaria, joka pahentaisi talouden alijäämää. Hallinto ei myöskään kannata planeettojen räjäyttämistä. Lisäksi vastauksessa ei pidetä hyvänä ideana rakentaa Kuolemantähteä, sillä sen perustavaa laatua oleva suunnitteluvirhe saattaisi aiheuttaa sen tuhon jo yhden avaruushävittäjän toimesta.

Shawcross kuitenkin neuvoo tarkkailemaan taivaalle, sillä maata kiertää jo yksi avaruusasema. Asemalla työskentelee parhaillaan kuusi astronauttia Yhdysvalloista, Venäjältä ja Kanadasta. He tutkivat esimerkiksi sitä, kuinka ihmiset voivat työskennellä pitkiä aikoja avaruudessa.

Vastauksessa myös todetaan, että vaikka Yhdysvalloilla ei ole Kuolemantähteä, kehitellään maassa silti esimerkiksi robottiteknologiaa ja tekniikkaa, joka mahdollistaisi ”Luken robottikäden” valmistamisen. Lopuksi ihmisiä kehotetaan muistamaan, että Kuolemantähden planeettoja tuohoava mahti on mitätön ”voiman” mahdin rinnalla.

kuolemantahti17012013