Labradorinnoutaja lihoi 60-kiloiseksi: ”Kotiruoka lihotti”

Ohhoh! · Neea Jokinen

Lemmikkien omistajilla on usein taipumus helliä rakkaita eläinystäviään hieman liiankin antaumuksella. Jotkut koirat ovatkin joutuneet eläinlääkärien määräyksestä laihdutuskuurille liikakilojensa takia. Nyt eräs todella lihava labradorinnoutaja-rotuinen uroskoira on noussut otsikoihin.

Mike-niminen koira joutui äskettäin Britannian Loughboroughissa sijaitsevaan eläinkotiin, kun hänen iäkäs omistajansa menehtyi äkillisesti. Eläinlääkärit järkyttyivät suurikokoisen koiran painosta, sillä vaa’an mukaan lemmikki painoi 60 kiloa. Edesmenneen vanhuksen kerrotaan syöttäneen kolmevuotiaalle koiralleen tavallista kotiruokaa ja rasvaisia kanaruokia.

Dogs Trust -eläinkodin työntekijät ovatkin ottaneet Miken uudeksi projektikseen, sillä jättiläiskoiran tulee laihduttaa 25 kiloa. Laihdutuskuuri kestää noin 41 viikkoa. Sen aikana labradorinnoutaja viedään päivittäin kolme kertaa kävelylenkille. Eläinlääkäreiden mukaan ylipainoinen Mike-koira pystyy kävellä vain 100 metriä ennen kuin se joutuu pitämään hengähdystauon.

– Mike on suurin koira, jota olemme nähneet eläinkodissamme. Mike syö melkein mitä vain. Yritämme saada koiran laihtumaan, eläinkodin työntekijä Ella Tonge kertoi The Daily Mail -sivustolle.

Koira saa syödä laihdutuskuurinsa aikana vain kaksi vähäkalorista ateriaa päivässä. Lemmikin kilot karisevat myös vesijumpan avulla. Eläinlääkäreiden mukaan Mike on kuitenkin vielä liian lihava uidakseen vesialtaassa. Eläinlääkäri Paula Boyden haluaa varoittaa muita lemmikinomistajia siitä, että ihmisten ruoka ei ole ideaalinen ruokavalio koirille. Herkkupalojen tulisikin olla eläinystävällisiä.