Jeremy Renner saa lapsen – äidin henkilöllisyys mysteeri

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Näyttelijäkomistus Jeremy Renner on parhaillaan kovassa nosteessa Hollywoodissa. Tähti on esiintynyt muun muassa menestyselokuvissa The Hurt Locker, Mission Impossible: Ghost Protocol ja The Avengers. Mies on saanut etenkin naispuolisten ihailijoiden huomiota.

Nyt 42-vuotias Jeremy Renner on tuoreimpien huhujen mukaan saamassa ensimmäisen lapsensa. Näyttelijäkomistuksen kerrotaan paljastaneen asian ystävälleen Eva Longorialle Golden Globes -palkintogaalassa. Tähden entinen tyttöystävä on raskaana. Naisen henkilöllisyys on kuitenkin täysi mysteeri, sillä Renner ei ole puhunut yksityisasioistaan julkisuudessa.

– Jeremy sanoi Evalle, että hän aikoo olla mukana synnytyksessä. Hän deittaili vähän aikaa naisen kanssa, mutta suhde ei ollut vakavalla pohjalla. Jeremy haluaa pitää asian salassa, lähteet kertoivat Us Weekly -lehdelle.

Jeremy Renner seurusteli taannoin neljän vuoden ajan näyttelijätär Jess Macallanin kanssa. Pariskunta päätti kuitenkin jatkaa eri suuntiin vuonna 2010, kun Jess Macallan halusi keskittyä elokuvauraansa. Eron jälkeen miehen huhuttiin deittailleen vähän aikaa realitytähti Jessica Simpsonin kanssa.

Irlantilaista ja saksalaista sukuperää oleva Jeremy Renner teki elokuvadebyyttinsä jo vuonna 1995 National Lampoon’s Senior Trip -kulttikomediassa. Sittemmin hän vakiinnutti paikkansa elokuvamaailman suosituimpien näyttelijäkomistusten joukossa muun muassa S.W.A.T.-elokuvaroolillaan. Renner pitää myös musiikista, sillä hän osaa muun muassa laulaa ja soittaa kitaraa, pianoa ja rumpuja.