Vapise, Robert Pattinson! Uusi seksikkäin mies valittiin

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Erilaiset viihdejulkaisut listaavat aika ajoin viihdemaailman tähtiä paremmuusjärjestykseen muun muassa suosituimmuuden, rikkauden ja seksikkyyden perusteella. Twilight-vampyyrielokuvien tähti Robert Pattinson on jo vuosia dominoinut seksikkyyslistoja karismallaan.

Nyt kyseinen elokuvanäyttelijä voi kuitenkin väistyä voittajan korokkeeltaan, sillä Total Film -sivuston lukijoiden vastaamassa kyselyssä ykköstilalle nousi aivan toinen komistus. Seksikkäimmän miesnäyttelijän tittelin sai nimittäin The Avengers ja Thor -elokuvissa nähty Tom Hiddleston.

Pattinson ei kuitenkaan hävinnyt brittitähdelle pahasti, sillä hän tuli listauksessa toiselle sijalle. Kolmanneksi seksikkäimmäksi valittiin Drive-tähti Ryan Gosling. Neljänneksi nousi yllättäjänimi Benedict Cumberbatch, joka on näytellyt esimerkiksi Sotahevonen-elokuvassa.

Neitokaisten listalla kärkeen pääsi Nälkäpeli-tähti Jennifer Lawrence. Toiseksi seksikkäin naistähti on lukuisista menestysrooleistaan tunnettu kurvikaunotar Scarlett Johansson. Twilight-tähti Kristen Stewart pääsi listan kolmanneksi. Listauksessa sijoittuivat myös elokuvatähdet Emma Stone ja Mila Kunis.