Nainen varasti tupakka-askin vuonna 1991 – pidätettiin vasta nyt!

Lifestyle Ohhoh! · Stara.fi

Vanhan sanonnan mukaan rikoksella on pitkät jäljet. Aivan sitä tuskin kuitenkaan odotti 40-vuotias perheenäiti Robin Hall, joka oli lähtenyt yhdessä perheensä kanssa rentouttavalle risteilylle. Kahden lapsen äiti nimittäin pidätettiin.

Kuva: Splash
Kuva: Splash

Arkkitehtinä työskentelevä Hall joutui poliisin haaviin 22-vuotta sitten tehdyn myymälävarkauden vuoksi. Hän varasti vuonna 1991 tupakka-askin ja on siitä saakka ollut etsintäkuulutettuna. Perhe oli matkalla Disney-puistoon, kun laivaterminaalissa heidän henkilöllisyytensä tarkistettiin ja äidin nimen kohdalle ilmestyi etsintäkuulutus.

Asiaa tutkittaessa selvisi, että Robin Hall oli varastanut tupakka-askin Walmart-kaupasta ollessaan 18-vuotias. Hän myönsi tekonsa, mutta jätti maksamatt 85 dollarin maksun oikeudenkäynnistä. 22 vuodessa hänen elämässään oli tapahtunut paljon, mutta missään vaiheessa etsintäkuulutus ei tullut eteen – ennen kuin nyt. Nainen pidätettiin ja kuljetettiin asian selvittelyä varten putkaan.

Uusimmat