Poliisi sai tarpeekseen – erikoisoperaatio pilasoittajia vastaan

Ohhoh! · Tim Isokivi

Useat Hollywood-tähdet, kuten Tom Cruise, Chris Brown, Justin Bieber ja Miley Cyrus, ovat joutuneet viime aikoina pilasoittojen uhriksi, kun tuntemattomana pysynyt henkilö on hälyttänyt poliisit heidän koteihinsa. Tuorein uhri oli Kardashianin julkkisperhe.

Los Angelesin poliisilaitos onnistui viime vuonna nappaamaan jo yhden häirikkösoittoja tehneen, 12-vuotiaaksi paljastuneen pojan. Ongelma on silti jatkunut. Los Angelesin viranomaiset suunnittelevatkin parhaillaan uudenlaisia tehokkaita ratkaisumalleja pilasoittajien kiinnisaamiseksi, sillä turhat poliisioperaatiot ovat raskasta resurssien haaskausta. Poliiseja koulutetaan nyt olemaan paremmin tietoisia häirikkösoittojen mahdollisuudesta.

Poliisilaitoksen apulaispäällikkö Debra McCarthy kertoo Los Angeles Times -lehdelle, etteivät he muuta tapojaan reagoida hätäpuheluihin. He kuitenkin aikovat olla paremmin varautuneita pilasoittojen varalta. Viimeisin pilasoiton uhri oli r&b-tähti Chris Brown, jonka kotiin poliisit hälytettiin väitetyn aseistetun miehen vuoksi. Laulaja ei ollut kotona tapauksen aikana.