Jennifer Lopezin tiimalasivartalo varasti show’n – ilman alusvaatteita tietenkin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Laulajana ja näyttelijänä tunnettu latinokaunotar Jennifer Lopez seurustelee nykyisin 18 vuotta itseään nuoremman Casper Smartin kanssa. Lopez tunnusti äskettäin ihmettelevänsä sitä, että hänen poikaystävänsä ei ole etsinyt ikäistään seuraa.

Yksi 43-vuotiaan kaunottaren tunnetuimmista fyysisistä ominaisuuksista on hänen kuuluista takapuolensa. JLo ei häpeillytkään pukeutua peppuaan varsin hyvin korostavaan iltapukuun hiljattain järjestetyissä Parker-elokuvan ensi-iltajuhlissa. Valkoinen iltapuku myös paljasti, ettei Lopez vaivautunut pukemaan juhliin lainkaan alusvaatteita.

Musiikkimaailman menestyneimpien laulajatähtien joukkoon lukeutuva Jennifer Lopez erosi taannoin aviomiehestään Marc Anthonystä seitsemän vuotta kestäneen avioliiton jälkeen. Entisellä pariskunnalla on kaksoset Emme ja Maximilian, jotka syntyivät vuoden 2008 helmikuussa.