Äiti juottanut lapselleen alkoholia 3-vuotiaasta saakka – uskomaton syy

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Lasten vanhemmilta edellytetään yleensä tietynlaista vastuuntuntoa jälkikasvunsa suhteen. Jotkut isät ja äidit eivät kuitenkaan ole kasvaneet tarpeeksi henkisesti tullessaan vanhemmaksi, ja seuraukset ovat joskus olleet tällaisissa tapauksissa hämmästyttävät.

Nyt eräs brittiläinen äiti on herättänyt pöyristystä tunnustuksellaan. Neljän lapsen äiti Shannon Burrows kertoi nimittäin olevansa niin bileintoinen nainen, että juotti Jamie Lee -tyttärelleen alkoholia kolmevuotiaasta saakka. Hän halusi omien sanojensa mukaan opettaa jälkikasvulleen kunnon juomatavat pienestä pitäen.

Kertomuksensa takia Shannon on leimattu vastuuttomaksi vanhemmaksi. Hän puolusti itseään haastattelussa, ja kertoi halunneensa valmentaa tytärtä alkoholin saloihin, jotta tämä osaisi käyttää sitä maltillisesti teini-ikäisenä. Jamie Lee joikin esimerkiksi jo14-vuotiaana kaksi tölkkiä Fosters-olutta viikonloppuisin.

18-vuotiaana hän lähti juhlimaan äitinsä kanssa, ja parivaljakko humaltui moneen otteeseen yhteistuumin. Nykyään Burrows juhlii tyttärensä kanssa vähintään kerran viikossa.

– Rakastamme yhdessä humaltumista. Jos hän menettää kontrollin, katson hänen peräänsä ja toisinpäin. Olemme kuin parhaat ystävät, meillä on hauskaa, kertoi Shannon Burrows Daily Mail -sivustolle.

Lääkärien mukaan perheenäiti on saattanut vaarantaa tyttärensä terveyden edesvastuuttomalla käytöksellään. Lääkäri Sarah Jarvis epäilee, että aikaisin aloitettu juominen on voinut jo vahingoittaa Jamie Leen aivojen kehitystä, pitkäkestoista muistia ja maksaa. Hän pelkää muun muassa, että teinityttö on saattanut kehittää psykologisen riippuvuuden alkoholijuomiin.

Uusimmat