Hampurilaisista skandaali: ”Hevosenlihaa pihveissä yli vuoden ajan!”

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Viime aikoina on tullut ilmi erilaisia tapauksia, joissa kuluttajat ovat järkyttyneet elintarviketuotteista löytyneistä yllätyksistä. Äskettäin eräs perheenisä löysi salaattipussistaan elävän liskon.

Nyt Britanniassa on noussut valtava skandaali hampurilaispihveistä ja niiden raaka-aineista. Elintarvikeviranomaiset ovat nimittäin selvittäneet, että pihvien täyteaineena on käytetty naudanlihan lisäksi hevosen lihaa.

Irlantilainen lihantuottaja onkin joutunut vetämään markkinoilta pois 10 miljoonaa pihviä irlantilaisista ja brittiläisistä supermarketeista niiden saastumisen takia. Esimerkiksi Tesco-kauppaketjun pihveistä löytyi 29 prosenttia hevosenlihaa.

Vastaavanlaiset paljastukset voivat johtaa skandaalin kuluessa syytteisiin. Asiantuntijoiden mukaan on mahdollista, että pihveissä olisi ollut hevosenlihaa jo vuoden ajan.

– Samaa täytettä on käytetty pihveissä vuoden ajan. Kun puolalaiset saavat tutkittua asian, saamme selville, onko tätä jatkunut vuoden ajan, kertoi Elintarvikeviraston johtaja Catherine Brown The Sun -lehdelle.