Beyoncen playback-keikka puhuttaa yhä – kohu ei laannu

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Poptähti Beyonce on ollut viime päivien ajan kohun keskiössä, koska hän ei laulanut Yhdysvaltojen kansallislaulua livenä, vaan laulu tuli nauhalta. Kohuesitys tapahtui Yhdysvaltojen presidentin Barack Obaman virkaanastujaisissa.

Beyoncen on kerrottu esittäneen kappaleen nauhalta muun muassa kylmän sään ja vähäisen harjoittelun takia. Lukuisat muusikot ja julkkistähdet ovatkin jo kommentoineet Beyoncen huulisynkkausta. Esimerkiksi soul-musiikin kuningattareksi kutsuttu Aretha Franklin kommentoi tapausta hauskaksi. Legendaarisen laulajattaren mukaan hän alkoi nauraa, kun hän kuuli Beyoncen esittäneen kansallislaulun nauhalta.

– Mielestäni se oli aika hauskaa, sillä sää ei ollut Washingtonissa tapahtuneen aikaan edes kovin kylmä. Monien laulajien mielestä se olisi ollut hyvä laulusää. Hän teki hyvän nauhoituksen, Aretha Franklin kertoi ABC News -sivustolle.

Popkaunotar Katy Perry puolestaan puolusteli kollegaansa Beyoncea, sillä naisen mukaan hän ei todellakaan huulisynkannut kansallislaulua. Myös Beyoncen bänditoveri Michelle Williams puolusteli ystäväänsä julkisilla lausunnoilla. Beyoncen on kerrottu olevan todella harmissaan lauluesityksensä aiheuttamasta kohusta. Poptähden mielestä huulisynkkaamisessa ei ollut mitään vikaa.

Armeijan soittokunnan edustajan mukaan he saivat tietää vain hetkeä ennen esitystä, että kansallislaulu tullaan esittämään suoraan nauhalta. Beyoncen lisäksi myös orkesterin jäsenet huijasivat esittävänsä kappaletta ulkoilmatapahtumassa. Moni on ihmetellyt Beyoncen ratkaisua, sillä neitokainen todellakin osaa laulaa livenä.