Ilokaasun suosio rajussa kasvussa: ”Haastaja alkoholille”

Lifestyle · Stara.fi

Ilokaasun viihdekäyttö on ollut viime aikoina Suomessa huimassa kasvussa. Paremmin kivunlievitykseen tarkoitettuna lääkeaineena tunnetun kaasun suosio on noussut räjähdysmäisesti etenkin nuorten keskuudessa. Muutaman kuukauden aikana ilokaasukapseleita myyvä suomalainen yritys on saanut jo tuhansia asiakkaita ja myynti kasvaa koko ajan.

– Käsityksemme mukaan jo kymmenen tuhatta suomalaista on kokeillut ilokaasua viihdekäytössä. Se on monelle suomalaisnuorelle tuttu päihde esimerkiksi Keski-Euroopan festareilta ja vaikkapa Ibizan lomareissuilta, kertoo Kermaa.fi-yrityksen toimitusjohtaja Jonas Kyllönen.

Ilokaasua impataan kerman vispaamiseen tarkoitettujen sifonien avulla, mistä seuraa lyhytkestoinen, päihtymisen kaltainen olotila. Yhdestä ilokaasukapselista saatava euforian tunne kestää noin minuutin verran.

– Vaikuttaa siltä, että ilokaasusta on kehittymässä tänä vuonna todellinen haastaja alkoholille. Se on baari-iltaan verrattuna huomattavasti halvempi nautintoaine, eikä ilokaasu jää elimistöön niin kuin alkoholi. Muutama minuutti raikkaassa ilmassa ja käyttäjä on taas täydessä ajokunnossa, sanoo Kyllönen.