Kultakaloja vapautettiin järveen – karmaiseva tulos kuin elokuvasta

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Monissa elokuvissa on nähty tarinoita, joissa pienokaisena viemäriin huuhdottu krokotiili tai alligaattori kasvaa suureksi viemäreissä. Tarina on myös toteutunut useita kertoja, kuten myös vastaava tarina kultakaloista. Nyt viimeksi mainittu on muodostunut ongelmaksi.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Yhdysvaltojen Tahoe-järveen on vuosien varrella heitetty runsaasti lemmikkinä olleita kultakaloja. Nyt näiden tapausten tuloksia ihmetellään kovasti, sillä järvestä on ongittu valtavia kultakaloja, jotka ovat kasvaneet monisatakertaisiksi alkuperäiseen verrattuna.

Jättiläiskokoisia jopa 50 sentin pituisia kultakaloja on saalistettu järvestä jo runsaasti, ja viranomaisten mukaan ne ovat aikoinaan vapauteen akvaarioista päästettyjä kaloja. Kultakalakanta on ollut viime aikoina vain kasvamaan päin, joten siitä on tulossa todellinen ongelma järven ekosysteemille, Daily Mail raportoi.