Nigeria järjesti köyhien avustusrahoilla festarit – Beyonce ja Jay-Z maksoivat 715 000 euroa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Nigerian Lagosissa järjestettiin vuonna 2006 ThisDay-niminen musiikkifestivaali. Köyhyydestä tunnetussa valtiossa nähtiin tuolloin esiintymässä kansainvälisesti tunnettuja tähtiä, kuten Beyonce ja Jay-Z. Nyt on käynyt ilmi, että festivaaliin käytettiin rahoja, jotka olivat tarkoitettu maan köyhän väestön avustamiseen.

Sahara Reporters -uutistoimiston haltuunsa saamista asiakirjoista paljastuu, että Nigerian tuolloinen presidentti Goodluck Jonathan käytti festivaalien tukemiseen 150.000.000 nigerian nairaa, eli noin 715.000 euroa, joka oli peräisin Bayelsa Staten alueen köyhyyden lievittämiseen tarkoitetusta rahastosta.

Uutistoimiston mukaan valtion budjettia hoitavat virkamiehet ja suuria tapahtumia järjestävä järjestö ovat mahdollisesti käyneet valonarkaa taloudellista yhteistyötä. Uutistoimiston haltuun saamasta kirjeestä ilmenee, että ThisDay-festivaalin järjestäjät pyysivät Nigerian hallitukselta taloudellista tukea festivaalien järjestämiselle.

Kirjeen lopussa on maan tuolloisen presidentin hyväksymä ja hänen avustajiensa allekirjoittama viesti. Siinä festivaalin järjestäjille luvataan antaa 150.000.000 nairaa köyhyyden lievittämiseen tarkoitetusta rahastosta.

– Musiikkifestivaali tuo maailman suurimmat tähdet Nigeriaan. He kertovat maailmalle, että Nigerian aika on tullut, kirjeessä julistetaan.

Vuonna 2006 ThisDay-festivaalien lavalla nähtiin muun muassa Beyonce, Jay Z ja Snoop Dogg. Artistien ei Daily Mail -lehden mukaan uskota tienneen esiintymispalkkionsa alkuperää. Festivaalien lippujen kerrotaan olleen aivan liian kalliita tavallisten kansalaisten kukkaroille. 47 prosenttia Nigerian Bayelsanin osavaltion asukkaista elää köyhyysrajan alapuolella, vaikka Nigeria on Afrikan suurin öljyntuottajamaa.

ThisDay-festivaalin rahoitusta koskeat asiakirjat paljastuivat, kun selvisi että Kim Kardashianille oli maksettu noin 377.000 euroa nopeasta vierailusta Nigeriassa viime viikolla. Kardashianin mainostettiin toimivan Love Like A Movie -juhlan toisena juontajana, mutta paikallisten mukaan tähti vietti tilaisuudessa vain 45 minuuttia ja piti yhden noin 45 sekuntia kestäneen puheen lavalla.