Mies menetti peniksen 6-vuotiaana – haluaa nyt seksiä vaimonsa kanssa

Lifestyle Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Sukupuolielin on suurimmalle osalle miehistä elin, johon on suunnattu paljon odotuksia ja toiveita. Usein kaksilahkeiset saattavat esimerkiksi arastella sitä, onko heidän sukupuolielimensä tarpeeksi suurikokoinen.

Brittiläisellä Mohammedilla tilanne on ollut huomattavasti järkyttävämpi jo lapsuudesta saakka. Mies nimittäin menetti peniksensä auto-onnettomuudessa kuusivuotiaana. Nykyisin 40-vuotias naimisissa oleva mies haluaisi kuitenkin jo seksielämänsä paremmalle tolalle, minkä vuoksi hän haluaa rakentaa lemmenelimensä uudestaan.

Onnettomuus tuhosi aikoinaan kokonaan hänen peniksensä ja vasemman kiveksen. Myös oikea kives on miehen mukaan tunnoton. Mohammed tunnusti Embarrasing Bodies -ohjelmassa, että kirurgit rakensivat hänelle aikoinaan uuden peniksen käyttäen jalan ihoa.

Nykyinen sukupuolielin ei kuitenkaan tuota nautintoa, sillä se on vain putki, jota kautta virtsa pääsee elimistöstä ulos. Mohammedin noin seitsemänsenttinen penis ei ole perinteisen mieselimen tavoin kosketusherkkä. Mies voi saada omien sanojensa mukaan orgasmin, mutta ei erektiota.

Mohammed meni kolme vuotta sitten naimisiin Pakistanissa tapaamansa naisen kanssa, ja hän haluaa nyt täydentää parin suhteen. Asiantuntijat suosittelivat hänelle laajempaa peniksen suurennusleikkausta, joka tehdään kolmen operaation kautta. Hän on jo käynyt läpi prosessin ensimmäisen leikkauksen ja on toiveikas seksielämänsä paranemisen suhteen.