23 keinoa välttää avioliitto – hulvaton listaus toimii edelleen

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Kekseliäät mainokset saavat monet hykertelemään nautinnosta, etenkin jos ne ovat poikkeuksellisen erikoisia tai hauskoja. Miesten vaateyritys Cricketeer neuvoi 80-luvun mainoksessaan, miten voi välttää avioliiton helposti.

80-luvulla ilmestynyt mainos on listannut 23 asiaa, joiden avulla mies voi välttää avioliiton. Ensimmäinen ohje on, että mikäli tahtoo välttää joutumasta aviomieheksi, kannattaa miehen kutsua naista intohimoisella hetkellä ”äidiksi”. Toisena ohjeena Cricketeer vinkkaa miehille, että heidän pitäisi sanoa olevansa yli 60.000 euron veloissa, mutta otaksuvat naisen avustuksella pääsevänsä lainasta eroon.

avioliitto01032013

Muina ohjeina julisteessa luetellaan muun muassa se, että miehen pitää kertoa olevansa valmiina avioliittoon heti sen jälkeen, kun on päässyt eroon Venusian galaksiin hyökänneistä olennoista. Mies voi myös soittaa naiselle keskellä yötä ja kysyä sana-arvoituksia, pyytää naista vaihtamaan kanssaan vaatteita, antaa kihlajaislahjaksi 250 kilon setin tynnyreitä tai kehua vaikkapa oman lemmikkikäärmeensä olevan todella siisti.

Mies voi myös raapia itseään mainoksen mukaan jatkuvasti ja todistella naiselle, ettei kutina tartu ellei ihon hilseeseen koske. Muita keinoja ovat esimerkiksi omistaa ”Kuinka välttää yökastelu” -teos, vaatia naista kulkemaan aina kolme askelta miehen takana, postimerkkikokoelman tuntikausia kestävä esittely tai se, että antaa lahjaksi suuvettä.

Avioliiton välttää myös varmasti, jos kertoo naiselle että miehen sisustussuunnittelija-äidin on pakko elää saman katon alla. Tai vaihtoehtoisesti naiselta voi kysyä, haittaako häntä jos mies viettää viikon vaimonsa kanssa. Tarina ei kerro sitä, onko mainos avittanut aikoinaan firman myyntilukuja.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat