Koira ampui isäntänsä käsiaseella – poliisi epäili kertomusta

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Koirien tiedetään oppivan monenlaisia temppuja aina sanomalehden kuljettamisesta tassun antamiseen. Floridalainen koira osoitti viime lauantaina kuitenkin ällistyttävää taitoa, kun hänen omistajansa syytti sitä käsiaseella ampumisesta.

Floridan Sebringissä asuva 35-vuotias Gregory Lane Lanier kertoi poliisille, että hänen englanninbulldoggi oli ampunut omistajaansa. Mies oli ajanut autolla moottoritiellä, kun hänen koiransa oli polkaissut auton lattialla ollutta käsisetta. Ase oli Lanierin mukaan ollut ladattuna, uutistoimisto Reuters raportoi.

Luoti oli vahingoittanut Lanierin vasenta jalkaa, ja mies hakeutui paikalliseen sairaalaan paikattavaksi. Poliisit tutkivat tapausta pitkään, sillä he epäilivät Lanierin kertomusta. Tapaus ei kuitenkaan täytä rikosoikeudellisia tunnusmerkkejä. Floridassa ei vaadita erillistä aseenkantolupaa käsiaseen omistamiseen.