21-vuotias Emily Ratajkowski kuumissa kuvissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Puolalais-amerikkalainen malli-näyttelijä Emily Ratajkowski on ainakin Suomessa toistaiseksi tuntematon nimi. Hänet on kuitenkin nähty esimerkiksi lehtien Treats ja turkkilaisen GQ:n kansikuvissa. Emily tulee esiintyy Maroon 5 -yhtyeen tulevalla Love Somebody -musiikkivideolla.

Mallikaunotar on etenkin miespuolisten internet-käyttäjien iloksi julkaissut runsaasti kuviaan Twitter-yhteisöpalvelussa ja Instagram-kuvablogissa. Emily Ratajkowski nähdään useissa kuvissa varsin paljastaviin vaatteisiin, kuten bikineihin sonnustautuneena ja jopa yläosattomissa.

21-vuotias Emily Ratajkowski syntyi Lontoossa, mutta varttui Yhdysvaltain Kaliforniassa. Häntä on voitu ihastella tähän mennessä muun muassa Nordstrom, Forever 21 ja Surfline -merkkien mainoskuvissa. Mallikaunotar on myös näytellyt iCarly -komediasarjassa.