Taylor Swift paljasti syyn uralleen: ”Kirjoitin kappaleita, koska ei ollut ystäviä”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalainen supertähti Taylor Swift tunnetaan laulajattarena, joka vuodattaa kappaleissaan tuntemuksiaan epäonnistuneista seurustelusuhteistaan. Musiikki toimii uusimman haastattelun mukaan popparille myös muunlaisen kommunikoinnin välineenä.

Tähti ei nimittäin olisi alkanut kirjoittaa kappaleita, jos hänellä olisi ollut ystäviä kouluaikoinaan. Nyt 23-vuotias Taylor paljasti In Style -lehdelle, että musiikki on ollut hänelle juttelutoverien korvike, koska popparin luokkatoverit hylkivät häntä kouluaikoina ”erilaisena ja outona”.

– Kun joudut kohtaamaan yksinäisyyttä, hämmennystä, torjuntaa tai turhautumista, ne tunteet jäävät mieleen vellomaan. Minulle oli järkevää kirjoittaa kolme ja puoliminuuttinen kappale niistä. Aloitin kirjoittamaan lauluja, koska minulla ei ollut ystäviä, joille puhua, kertoi Taylor Swift lehdelle.

Swiftin mukaan laulujen kirjoittaminen olikin hänelle terapiaa koulussa, sillä yksin oleminen oli todella rankka kokemus. Vaalea laulajatar paljasti myös pahimman pelkonsa haastattelussa. Hänelle rankinta olisi tulla todella itsekeskeiseksi ihmiseksi, ja jäädä sen takia yksin.

Taylor Swift ja hänen viimeisin poikaystävänsä Harry Styles erosivat vuoden 2013 alussa, kun heidän lemmenlomansa Karibialla päättyi rajuun sanaharkkaan. Laulajattaren kerrotaan nalkuttaneen jatkuvasti popparille tämän naisseikkailuista. Swift joutui eron jälkeen perumaan Venetsian lomamatkan, jonka hän oli suunnitellut Stylesin 19-vuotissyntymäpäiviksi. Poptähti oli muun muassa varannut pariskunnalle luksushotellin ja yksityisen gondolin romanttisen kaupunkiloman ajaksi.

Uusimmat