Bieber-fanaatikot raivostuivat näyttelijättärelle: ”Saan vielä happoa kasvoilleni”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalainen naistähti Olivia Wilde nousi suuren yleisön tietoisuuteen House-sarjan myötä. Näyttelijäkaunotar on viettänyt hieman hiljaiseloa julkisuudesta, mutta hänet tullaan näkemään tänä vuonna valkokankaalla People Like Us -draamaelokuvassa.

Nyt Olivia Wilde pelkää saavansa kokea vihaisten Justin Bieber -fanien raivon. Syynä on näyttelijättären taannoinen Twitter-päivitys, jossa hän kehottaa itseään julkisuudessa riisuunutta teinitähteä laittamaan paidan päälleen.

– Bieber, laita se v**un paita päällesi (paitsi jos menetit kaikki paitasi tulipalossa, jolloin pahoittelen asiaa ja toivon, että ostat uuden paidan), humoristisessa twiitissä luki.

Tähti itse kertoo viestin olleen vitsi, mutta Twitter-päivityksen jälkeen Olivia Wilden Twitter-tili alkoi täyttyä raivostuneiden Justin Bieber -fanien viesteistä. Hän arvioi saaneensa peräti 17.000 hänelle kohdistettua viestiä teinipopparin faneilta.

– Tulen joutumaan happohyökkäyksen kohteeksi. Joku tulee heittämään happoa kasvoilleni. Maailmassa on 35 miljoonaa Bieber-fania, jotka voisivat tehdä sen, Olivia Wilde vitsaili CNN-televisiokanavan haastattelussa.

– Tämä on ehkä hauskinta, mitä minulle on tapahtunut. Twitter-syötteeni on nyt täynnä mitä huvittavampia sovaluksia, tähti lisäsi.

Olivia Wilde esitteli osaa vihaisista viesteistä vieraillessaan The Tonight Show With Jay Leno -keskusteluohjelmassa. Bieber-fanit esimerkiksi epäilivät tähden olevan joko lesbo tai ”liian vanha” ollessaan kykenemätön nauttimaan teinitähden paidattomuudesta.

27-vuotias irlantilais-amerikkalainen näyttelijätär Olivia Wilde on nähty muiden muassa televisiosarjoissa O.C. ja House sekä elokuvissa Alpha Dog, Year One, Fix ja Tron. Megan Fox nimesi Wilden naiseksi, jonka kanssa hän voisi harkita lesbosuhdetta. Olivia avioitui jo 19-vuotiaana italialaisen Tao Ruspolin kanssa, mutta suhde päättyi vuoden 2011 alussa seitsemän vuoden avioliiton jälkeen.