Kuuro äiti kuuli poikansa ensimmäistä kertaa – koskettava video

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Jokainen voi kuvitella, miltä tuntuisi kuulla ensimmäistä kertaa elämässään yli parikymppisenä. YouTubeen on julkaistu video, jolla näytetään kun 26-vuotias nainen kuulee vanhempansa ja oman kuusivuotiaan poikansa äänet elämänsä ensimmäistä kertaa.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Amy on ollut kuuro syntymästään lähtien. Videolla nähdään, miten nainen reagoi elämänsä ensimmäistä kertaa kuultaviin ääniin. Liikuttavin kohta lienee kolmen minuutin paikkeilla, kun naisen poika sanoo englanniksi hänelle: ”Hei äiti!”.

Kuuleminen on mahdollista erityisen implantin avulla. Amy on silminnähden hämillään uusista äänistä, vaikkakin naisen poskilla valuu onnen kyyneleitä. Videon kuvanneen tädin mukaan Amyn puhe on harjaantunut huomattavasti implantin saamisen jälkeen ja neitokainen rakastaa tätä nykyä musiikin kuuntelemista, Huffington Post paljastaa.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat