Joe Jonasin pornovideo paljastui? ”Dildoja, suupallo ja piiskalauta”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Yhdysvaltalainen Jonas Brothers -yhtye tunnetaan eräänä 2000-luvun teinibändien kärkinimistä. Yhtyeen solistina nähtiin soolourallekin lähtenyt Joe Jonas, joka hermostui äskettäin yhteiskuvaa pyytäville faneilleen.

Nyt 23-vuotiaan popparin yksityiselämä on päässyt julkisuuteen uudella intensiteetillä, kun Blind Gossip -sivusto kertoi tähden seksinauhasta. Joe Jonas on väitteiden mukaan kuvannut eroottisen pätkän tyttöystävänsä Blanda Eggenschwilerin kanssa. Sivuston mukaan nauha julkaistaan huhtikuun alussa.

Videolla takavuosien teini-idoli nähdään muun muassa juomassa alkoholia, käyttämässä huumeita ja harrastamalla villiä seksiä seksilelujen ja bondage-varusteiden kanssa. Pätkällä vilahtaa huhujen mukaan dildoja, suupallo ja piiskalauta. Jonas on mennyt kauas bändivuosistaan, jolloin hän vielä piti yllä puhtoisen kristityn nuorukaisen imagoa. Popparin taustavoimat ovat kuitenkin kiistäneet jyrkästi väitteet seksivideosta.

Seksinauhan epäillään olevan Blanda Eggenschwilerin yritys saada jalansijaa julkisuudessa. Neito nähdään sivuston kertoman mukaan videolla dominoivassa roolissa. Hänen kerrotaan myös tehneen sopimuksen nauhan julkaisijan kanssa, ja neuvotelleen itselleen 35 prosentin siivun videon tuotosta. Joe Jonaksen perheen kerrotaan olevan huolissaan tähden tämänhetkisestä päihdeongelmasta ja biletykseen keskittyvästä elämäntyylistä.

Joe Jonas on julkaissut oman Fastlife-nimisen sooloalbumin vuonna 2011. Mies on myös näytellyt elokuvissa, kuten Camp Rock ja Camp Rock 2. Jonas deittaili laulajatar Taylor Swiftia vuonna 2008. Sittemmin mies tapaili muun muassa näyttelijätär Camilla Bellea. Tätä nykyä hänen tyttöystävänsä on ex-malli Blanda Eggenscwiler.

Uusimmat