Ökysynnytys lähestyy: Kardashian varasi sairaalasta koko kerroksen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kurveistaan tunnettu 32-vuotias Kim Kardashian on ollut viime aikoina uutisissa lähinnä perheenlisäyksen merkeissä, sillä hän odottaa poikaystävänsä Kanye Westin kanssa parin ensimmäistä lasta. Taannoin Kim joutui sairaalaan, mutta selvisi reissusta säikähdyksellä.

Kim Kardashianin kerrotaan valmistautuvan lapsen syntymään mittavin ennakkovalmisteluin. Daily Star -lehden mukaan tähti on varannut kokonaisen kerroksen valitsemastaan sairaalasta. Tähti haluaa näin varmistaa, että synnytystilanne tulee olemaan täydellinen.

Kim haluaa sulkea sairaalahuoneestaan pois kaikki ulkopuoliset melut ja vaikutteet, jonka vuoksi huone tuleekin olemaan täysin äänieristetty. Lisäksi Kim Kardashian haluaa luoda itselleen ja vauvalleen seesteisen tunnelman värivalojen ja rauhoittavan musiikin avulla.

Maailman tunnetuimpiin kuuluva julkkispari Kim Kardashian ja Kanye West paljastivat alkuvuodesta odottavansa perheenlisäystä. Vauvan uskotaan olevan tyttö, ja laskettu aika on heinäkuussa.