Myleene Klassilla Bond-tytön muodot

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Brittiläinen poptähti ja televisiojulkkis Myleene Klass on tuttu näky viihdelehtien palstoilla. Kahden lapsen äiti on päätynyt viime aikoina paparazzien haaviin muun muassa lomaillessaan perheensä kanssa.

Nyt neitokainen on ikuistettu Thaimaassa Littlewoods-alusvaatemerkin bikinikuvauksissa. Myleene oli verhoutunut oranssiin bikiniasuun, joka muistuttaa aivan Bond-tyttö Halle Berryn huippuseksikästä uima-asua elokuvassa Die Another Day. Mallikaunotar onnistui olemaan aalloissa ikuistetuissa otoksissa ehkäpä esikuvaansakin kuumempi kaunotar.

34-vuotias Myleene Klass liittyi Hear’Say -yhtyeeseen vuonna 2001, kun se muodostettiin Popstars-realityohjelmassa. Yhtyeen debyyttisingle rikkoi ennätykset 1,3 miljoonalla myydyllä kappaleella, ja yhtyeen albumi myi myöhemmin sekin 1,2 miljoonaa pelkästään Britanniassa. Yhtye hajosi kuitenkin sen jäsenten riitoihin jo samana vuonna. Myleene Klass suuntasi yhtyeen hajoamisen jälkeen soolouralle, jossa hän julkaisi kaksi sooloalbumia.

Uusimmat