Lindsay Lohanin kännääminen ei loppunut – tuomiosta huolimatta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Moniongelmainen näyttelijätär Lindsay Lohan oli taannoin oikeuden edessä poliiseille valehtelemisesta ja koeajan määräysten rikkkomisesta. Tähti onnistui välttämään vankeustuomion, mutta hänet määrättiin 90 vuorokaudeksi vieroitushoitoon ja 30 vuorokaudeksi yhdyskuntapalveluun.

26-vuotias Lindsay Lohan ei kuitenkaan tunnu ottavan opikseen. Näyttelijätär on nimittäin TMZ-verkkosivuston mukaan nähty nauttimassa runsaita määriä alkoholia tuomion langettamisen jälkeenkin. Lohanin kerrotaan juoneen useita vodkashotteja Beverly Hillsissä sijaitsevan hotellin baarissa vain muutamia tunteja hänen oikeusistuntonsa jälkeen.

Tähti nähtiin viettämässä aikaa kosteissa merkeissä sandiegolaisessa FLUXX-yökerhossa myös muutamaa päivää myöhemmin, perjantaina 22. maaliskuuta. Lindsay Lohanin kerrotaan nauttineen vodkaa ravintolan VIP-pöydässä lippalakkiin ja huppariin suojautuneena. Tähden väitetään vaatineen vodkansa lasisessa kannussa, jotta hänen pöydällään ei näkyisi lainkaan alkoholipulloja.

Lindsay Lohan on yrittänyt jo pidemmän aikaa saada elämänsä takaisin raiteilleen siinä kuitenkaan onnistumatta. Näyttelijättärestä levisi taannoin huhuja, joiden mukaan hän litkisi päivittäin kaksi litraa vodkaa. Huumesekoiluistaan ja poliisikahinoistaan tunnettu Lohan pitää itseään onnekkaana, koska hän ei ole tehnyt itsemurhaa. Elokuvatähden Michael-isä uskoo, ettei hänen tyttärensä ura nouse enää koskaan.