Teinipoika yhdessä yössä miljonääriksi – myi keksintönsä Yahoolle

Digi · Terhi Piiroinen

Jo taaperot osaavat käyttää nykyaikana tietokoneita ja älylaitteita. Näistä teknologian pariin syntyneistä lapsista kehittyneekin tulevaisuudessa varsinaisia huippukeksijöitä ja insinöörejä. Eräs heistä on 15-vuotiaana Summly-sovelluksen iPhonelle kehittänyt Nick D’Aloisio.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Brittiläisen pojan taidot huomattiin jo varhain, ja hän sai keksinnölleen rahallista tukea muun muassa honkongilaiselta miljardööri Li Ka-shingiltä. Nick kehitti älypuhelimille sopivan sovelluksen, jonka avulla pitkien uutisartikkeleiden lukeminen helpottuu. Hänen sovelluksensa muuttaa uutiset puhelimen näytöltä helpommin luettavaan muotoon.

Nick on nyt 17-vuotias ja miljonääri. Poika nimittäin myi sovelluksensa maanantaina Googlen pahimpana kilpailijana pidetylle Yahoolle. Kauppahintaa ei ole paljastettu, mutta asiantuntijat uskovat summan nousseen useaan kymmeneen miljoonaan dollariin. Sovellukseen ovat sijoittaneet myös sellaiset kuuluisuudet kuten Wendi Murdoch, Ashton Kutcher ja Yoko Ono.

Kaupan yhteydessä Nick kuittasi itselleen myös työpaikan Yahoon Lontoon pääkonttorista. Pojan täytyy tosin suorittaa lukionsa loppuun, mutta hän työskentelee internetjätin leivissä osa-aikaisesti, New York Times raportoi.