Netissä leviää huijaus Kim Kardashianin nimellä: ”En ikinä tekisi sellaista”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalainen realitytähti Kim Kardashian on ollut viime aikoina uutisissa lähinnä perheenlisäyksen merkeissä. Tähti nimittäin odottaa poikaystävänsä Kanye Westin kanssa parin ensimmäistä lasta. Kimin raskauskuvista onkin tullut samalla arkipäivää viihdejulkaisuissa.

Nyt Kim on joutunut otsikoihin, sillä joku on levittänyt kyseenalaista Twitter-viestiä tähden nimissä kirjoitettuna. Twiittauksessa Nigeriaa haukutaan ällöttäväksi ja paikallisten naisten kuvaillaan näyttävän apinoilta. Viesti on tehty näyttämään siltä, että taannoin maassa vieraillut Kim Kardashian olisi kirjoittanut sen. Twitter-päivitys on kuitenkin tekaistu.

– Olen nähnyt netissä leviävän Nigeriaa koskevan twiittauksen, joka on muka kirjoittamani. Se ei ole minun tekemäni, eikä kuvaa minun ajatuksiani. Kyseinen vale-twiittaus on erittäin järkyttävä, enkä koskaan kirjoittaisi mitään sellaista, Kim kertoi Twitter-tilillään.

Maailman tunnetuimpiin kuuluva julkkispari Kim Kardashian ja Kanye West paljastivat alkuvuodesta odottavansa perheenlisäystä. Vauvan uskotaan olevan tyttö, ja laskettu aika on heinäkuussa.