Aku Hirviniemen sketsihahmot levyttävät – Jenni Vartiaisesta parodiaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen suosituimpiin näyttelijöihin lukeutuva Aku Hirviniemi julkaisee ”Hahmo-Shake” –albumin 26. huhtikuuta. Levyllä äänessä ovat Hirviniemen luomat huippusuositut sketsihahmot Marja Tyrni, Usko Eevertti Luttinen, Timo Harjakainen ja Samppa Linna.

Levyllä kuullaan tunnettuja hittikappaleita uudelleen humoristisesti sanoitettuina. Esimerkiksi Jenni Vartiaisen kappale Nettiin on Harjakaisen esittämänä Häkkiin, Erinin hitti Vanha nainen hunningolla kuullaan Usko Eevertti Luttisen laulamana kappaleena Vanha pappi hekotteli ja Haloo Helsingin Maailman toisella puolen -biisin tulkitsee Marja Tyrni nimellä Pallivahan toisella puolen. Albumilta löytyy myös lätkän MM-kotikisojen tunnuskappale Ny rillataan viimeiseen asti.

Aku Hirviniemen esittämät hahmot pääsivät kaikki pitkälle sketsihahmokilpailun yleisöäänestyksissä Putous-ohjelmassa, joka keräsi lauantai-iltaisin miljoonayleisön ruudun ääreen. Tunnettu tortunkostuttaja, Pallivahasta kotoisin oleva Marja Tyrni vei voiton vuonna 2010. Rakennusmestari ”ninnannunnan” Harjakainen selvisi finaaliin vuonna 2011, kuten myös kolmoskaudella nähty sorvankyläläinen pastori Usko Eevertti Luttinen, joka hauskuutti kaksimielisillä sanamuunnoksillaan. Juuri päättyneellä kaudella nähty, turkulainen koomikko Samppa Linna sijoittui myös sketsihahmokilpailussa kolmen parhaan joukkoon.



Uusimmat