Rihanna biletti seksiklubilla – turvamiehetkin järkyttyivät menosta

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Barbadossyntyinen Rihanna kuuluu tämän hetken suosituimpiin poptähtiin, ja hän on ollut tiuhaan tahtiin otsikoissa rankan juhlimisen ja ihmissuhteidensa merkeissä. Äskettäin Chris Brown kertoi, ettei pariskunta seurustele.

Tuoreimpien raporttien mukaan laulajatar on nähty juhlatunnelmissa kanadalaisella seksiklubilla. Daily Star Sunday -lehti kertoo, kuinka Rihanna juhli Bovine Sex Clubilla Torontossa nahkaisessa poliisinaisen asussa. Paikalla olijoiden mukaan poptähti näytti etsivän itselleen seuraa.

– Jopa hänen nurkassaan seisoneet turvamiehensä näyttivät järkyttyneiltä, kun hän lähestyi miehiä ja naisia ja alkoi koskettelemaan heitä provokatiivisesti, lähde kertoo lehdelle.

Lehden mukaan osa juhlijoista koki maailmantähden lähentelyn ennemmin nolostuttavana kuin miellyttävänä. Chris Brownin kanssa parhaillaan seurusteleva Rihanna aiheuttikin hämmennystä lähentelemällä myös kumppaneidensa kanssa juhlimassa olleita. 25-vuotias laulajatar on Kanadassa Diamonds-maailmankiertueensa yhteydessä.

Rihanna seurusteli vuosina 2008 – 2009 artisti Chris Brownin kanssa kuukausien ajan, mutta suhde päättyi vuonna 2009 pahoinpitelytapauksen vuoksi. Sittemmin Rihanna antoi väkivaltaiselle eksälleen julkisesti anteeksi ja jouluna 2012 pariskunta vahvisti olevansa taas yhdessä.