J. Karjalaisen hitistä hämmentävä salaliittoteoria Suomi24-palstalla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomalainen muusikko ja lauluntekijä J. Karjalainen on laulanut tiensä suomalaisten sydämiin jo 1980-luvulla. Nyt hänen uusin kappaleensa Mennyt mies on herättänut salaliittoteoreetikoissa hurjia epäilyjä siitä, että laulaja olisikin oikeasti reptiliaani eli liskoihminen.

ReptoK-nimimerkki kirjoitti tammikuun alussa Suomi24-keskustelupalstalle, että hänen mielestään J. Karjalainen on oikeasti liskomies, mikäli käy uskominen laulajan tuoreimman kappaleen sanoituksiin. Karjalainen nimittäin laulaa: ”Mä olen mystinen hopeinen discomies, mä olen kieltäin lipova liskomies, mä olen Uuden Englannin nahkamies, aina ilosta syntyvä uudestaan.”

Kirjoittajan mielestä kyseessä on selkeä piiloviesti, jonka mukaan Karjalainen paljastaa olevansa oikeasti reptiliaani. Liskoihmiset ovat erään teorian mukaan ihmisenmuotoisia avaruusolentoja, jotka usein soluttautuvat päättäviin asemiin ihmisten yhteiskunnassa.

ReptoK:n keskustelunavaus on poikinut runsaasti vastauksia. Osa sanoo, että teoria on puutaheinää, mutta jotkut jopa ryhtyvät tulkitsemaan Karjalaisen sanoituksia syvemmin todisteita löytääkseen.

– Nahkamies eli skinhead. Myös termi uusi, tuo tähän jonkinlaisen kansallissosialistisen vivahteen, aivan kuin yhteiskunnan muutos sellaiseksi kuin skinit haluavat. Kaikki tuntevatkin englannin skinejen historian, eräs kirjoittaja pohdiskelee.

Uusimmat