Rokkari haukkui Margaret Thatcheria terroristiksi: ”Tuhosi Britannian teollisuuden”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

The Smith-bändin riveissä 1980-luvulla kuuluisuuteen noussut suorasanainen brittirokkari Morrissey on tunnettu vahvoista mielipiteistään, jotka ovat toisinaan aiheuttaneet jopa vastarintaa. Nyt laulaja sivaltaa syytöksensä kohti maanantaina kuollutta Britannian entistä pääministeri Margaret Thatcheria kohtaan.

Morrisseyn vuonna 1988 ilmestyneellä Viva Hate -albumilla on levyn viimeisenä kappaleena Margaret on the Guillotine -niminen laulu, jossa unelmoitiin pääministerinaisen kuolemasta. SPIN-musiikkijulkaisu paljastaa, että nyt Morrissey on kirjoittanut murskaavan muistokirjoituksen Thatcherille ikään kuin jatkona kappaleensa lyriikoille.

– Hän tuhosi Britannian teollisuuden ja vihasi kaivostyöläisiä. Hän ei voinut sietää taidetta eikä köyhiä englantilaisia, joiden eteen hän ei tehnyt yksinkertaisesti yhtään mitään. Hän inhosi Greenpeacea ja ympäristönsuojelijoita, lisäksi hän oli ainoa, joka vastusti norsunluun kauppakieltoa. Hän oli terroristi.

Morrissey on aiheuttanut useasti kohua mielipiteillään. Hän on myös avoimesti tukenut radikaalia eläinoikeusliikettä. Margaret Thatcher ei suinkaan ole ainoa, joka on kuoltuaan joutunut miehen sanallisen tulituksen kohteeksi. Myös Ronald Reagan joutui miehen puheenaiheeksi kuoltuaan, sillä Morrissey oli julkisesti toivonut, että Reaganin sijaan hautaan olisi päätynyt George W. Bush.