George Michael joutui hoitoon – hinta 32 000 euroa viikossa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

WHAM!-yhtyeessä aloittanut ja sittemmin soolouralla menestynyt George Michael joutui keuhkokuumeen vuoksi hengenvaaraan marraskuussa 2011. Sittemmin laulaja palasi keikkalavoille, mutta perui jälleen loppuvuodesta suunnitellun kiertueensa ahdistuksen vuoksi.

49-vuotiaan laulajan kerrotaankin kirjautuneen taannoin Australiassa sijaitsevalle luksusklinikalle. The Sun -lehden mukaan George Michael hoiti laitoksella henkistä ahdistustaan ja muita ongelmia. Luksusklinikan hoidon kerrotaan kustantavan asiakkaille jopa noin 32.000 euroa viikossa.

George tuli kaapista ulos vuonna 1988, kun siviiliasuinen poliisi pidätti laulajan Beverly Hillsin julkisessa WC:ssä siveettömän käytöksen takia. George Michael on myös muun muuassa pidätetty puskaseksistä. Lähteet ovat kertoneet lehdille, että laulajatähden huumehelvetti oli syynä pariskunnan eroon, jonka merkeissä hänet on tuomittu pariinkin otteeseen myös oikeudessa.