Sekopää yritti varastaa veneen – matkustajat nukkuivat sisällä

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltain San Diegossa tapahtui varsin erikoinen rikostapaus, kun nainen jäi kiinni yrittäessää varastaa satamassa olleen veneen. Mistään pikkupaatista ei ollut kyse, vaan yli 36 metriä pitkästä tutkimualuksesta, jolla työskentelevät tutkijat olivat nukkumassa kannen alla.

Nimettömäksi jäävä nainen yritti avata laivan ja laiturin välisiä köysiä noin kello kaksi aamuyöllä, kun vartija huomasi hänet ja hälytti poliisit paikalle. Paikallinen poliisipäällikkö Mark Bennett kertoi UT San Diego -lehdelle mielenterveysongelmista kärsineen naisen yrittäneen päästä veneellä toisella puolella maata sijaitsevaan Etelä-Carolinaan.

Tutkimusalus on Scrippsin merentutkimuslaitoksen ja Yhdysvaltain liittovalton sää- ja valtamerentutkimusjärjestön omistama. Nainen onnistui hyppäämään satamaa ympäröivän aidan ylitse vartijan huomaamatta. Naista ei syytetä rikoksesta, vaan viranomaiset ohjasivat hänet psykiatriseen hoitoon.