Suomalaisyhtyeen keikkabussiin murtauduttu – betoniharkko ikkunasta! Katso kuva

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset yhtyeet keikkailevat nykyisin varsin ahkerasti ympäri maailmaa, ja erityisesti Pohjois- ja Keski-Euroopan keikkapaikat ovat tulleet tutuiksi useammallekin yhtyeelle. Reissun päällä aina sattuu ja tapahtuu, eivätkä tapahtumat ole aina kovin iloisia.

Tämän on nyt saanut kokea parhaillaan Ruotsissa Euroopan kiertueellaan oleva Stratovarius. Tänään ennen kiertueen toiseksi viimeistä keikkaa yhtyeen keikkabussiin murtauduttiin Malmön KB-nimisen keikkapaikan edessä. Tekijä on saatu kiinni. Mitään arvokasta ei ole bussista viety. Ohessa valokuva keikkabussista ja murtovälineestä, joka oli tällä kertaa betoniharkko.

Stratovarius soittaa tänä iltana Malmön KB-klubilla ja huomenna Tukholman Klubbenilla ennen paluuta Suomeen. Perjantaina Stratovarius nousee Lahden Finlandia-klubin lavalle ja lauantaina se esiintyy Tampereen Pakkahuoneella.

Stratovariuksen Suomen keikat:

19.4. Lahti, Finlandia-klubi

20.4. Tampere, Pakkahuone

26.4. Mikkeli, Vaakuna

27.4. Jyväskylä, Lutakko

30.4. Helsinki, Virgin Oil