Rahahuolilla yhteys lihomiseen: ”Johtaa suurempiin ongelmiin”

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Taloudellisen tilanteen vaihtelut saavat luonnollisesti kenet tahansa stressin partaalle. Nyt tutkijat ovatkin saaneet selville kuinka paljon rahahuolet todella vaikuttavat. Tulosten mukaan varsinkin ruokatottumuksemme heijastavat rahallista tilannettamme.

Painonvartijoiden suorittaman kyselyn mukaan 75 prosenttia briteistä heittää terveellisen dieettinsä romukoppaan hermostuttavien tilanteiden äärellä. Juuri esimerkiksi rahahuolien johdosta yhä useammin turvaudutaankin epäterveelliseen lohturuokaan. Tällä onkin ollut Britanniassa mittavia seurauksia, Female First -sivusto uutisoi.

Kyseisen käytöksen seurauksena nimittäin jopa 18,4 miljoonaa brittiä on kärsinyt suoraan rahatilanteeseensa liitettävästä painonnoususta. Lohturuokaan turvautumisen lisäksi rahan puutteessa ihmiset ostavat usein halvempaa ja epäterveellisempää ruokaa. Äskettäin britannialainen mielenterveysjärjestö uutisoi, että jopa puolet brittiaikuisista kokee elämänsä stressaavammaksi kuin viisi vuotta sitten. Vastaajista jopa yksi neljästä sanoi rahahuolien olevan stressin lisääntymisen perimmäinen syy.

– Halpojen, kaloripitoisten ruokien syöminen voi ajan myötä johtaa suurempiin ongelmiin, kuten ylipainoon liitettyihin vakaviin terveysriskeihin, Zoe Hellman Painonpudottajista selittää.

Uusimmat