Sharon Osbournelle tarjottu X Factorista miljoonadiiliä

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Rockmaailman kuuluisimpiin dynastioihin kuuluu Black Sabbath -yhtyeen keulahahmo Ozzy Osbournen ja hänen managerivaimonsa Sharonin luotsaama pesue. 31 vuotta naimisissa olleen parin kerrotaan nyt olevan suhdeongelmissa ja asuvan asumuserossa.

Sharon ja Ozzy asuvat parhaillaan molemmat omissa asunnoissaan Beverly Hillsissä lyhyen matkan päässä toisistaan. Nyt Sharon kuitenkin piristynee hieman parisuhdeongelmiensa keskellä, sillä Sunday People -lehden mukaan hänelle on tarjottu X Factor -ohjelman tuomariksi palaamisesta noin 2,5 miljoonan euron sopimusta.

Kyseessä olisi Sharon Osbournelle ensimmäinen kerta ohjelman tuomarin penkissä sitten sarjasta lähtemisensä vuonna 2007. Raporttien mukaan palkkion takana on sarjan luojan Simon Cowellin epätoivoinen yritys saada X Factorin katsojaluvut nousemaan. Britanniassa palkkiot ovat kuitenkin vain murto-osa Yhdysvaltojen vastaavista, sillä Britney Spearsin kerrotaan saaneen omasta tuomaroinnistaan noin 12 miljoonaa euroa.

Sharon Rachel Osbourne vihittiin rocktähti Ozzy Osbournen kanssa Havaijilla vuonna 1982. Räväkkä pariskunta on tähdittänyt muun muuassa omaa The Osbournes -realitysarjaansa. 59-vuotias Sharon on myös pyörittänyt omaa keskusteluohjelmaa, mutta se floppasi vähäisten katsojalukujen takia. Osbourneilla on kolme lasta, Kelly, Jack ja Aimee. Taannoin Sharon piti taukoa The Talk -ohjelma, koska hän halusi viettää laatuaikaa miehensä kanssa.