Miehellä hämmentävä missio – kokeilee 33 työpaikkaa 33 maassa

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

25-vuotias Jan Lachner on saanut erikoisen tempauksensa avulla huomattavaa mediahuomiota. Insinöörinä työskentelevä Lachner nimittäin jätti työnsä jälkeensä vuoden 2011 lopussa lähteäkseen tekemään 33 eri työtä 33 eri maahan.

Pariisilaismies on käyttänyt Euro-Jobsiksi nimeämäänsä projektiin tähän mennessä jo 10.000 puntaa, Daily Mail uutisoi. Erikoisen tempauksen aikana nuorimies on muun muassa opettanut flamencoa Espanjassa, toiminut radiojuontajana Belgiassa ja pannut olutta Tsekissä. Lachnerin mukaan hän havahtui eräänä päivänä huomaamaan, että jotkut ihmiset viettävät koko elämänsä samassa työssä samassa firmassa.

– Olen varma, että suurin osa niistä ihmisistä ovat erittäin onnellisia, mutta sitten tajusin, että halusin tietää mitä kaikkiea muuta on tarjolla ennen kuin lopulta palaan ilmailualan pariin, Jan Lachner selittää lehdelle.

Mies työskenteli ennen hurjaa reissuaan ilmailualalla koulutettuna insinöörinä Rolls-Roycella. Lachner kertoo yllättyneensä siitä, kuinka hyvin hän on pärjännyt joissakin kokeilemissaan ammateissa. Mies on reissunsa aikana ollut myös metsänhoitajana Suomessa heinäkuussa 2012. Nyt Lachnerilla on enää kaksi maata jäljellä, Portugali ja Italia.

Uusimmat