Tutkimus: Tällaisten miesten tuoksu vetää naisia puoleensa

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Tuoksujen tiedetään olevan olennainen osa kumppanin etsintää. Nyt amerikkalaistutkimus on saanut selville, että miehet, joiden testosteronitasot ovat korkeat, houkuttelevat puoleensa enemmän naispuolisia henkilöitä. Syy tähän löytyy miehen ominaistuoksusta.

Journal of Evolution and Human Behaviour -lehdessä julkaistu tutkimus sai myös selville, että naiset kokevat maskuliiniset miehet kaikkein seksikkäimmiksi ovulaation aikana. Tutkijoiden mukaan naiset siis kokevat korkeat testosteroniarvot omaavat miehet haluttavimmiksi ollessaan kaikkein hedelmällisimmillään. Tutkimuksen kerrotaan jakavan mielipiteitä tiedemiesten keskuudessa.

Aiemmissa tutkimuksissa ollaan nimittäin päädytty erilaisiin tuloksiin. Etelä-Kalifornian yliopiston professori Wendy Wood kommentoikin Daily Mail -lehdelle, että kyseinen tutkimuksen ala on hyvin kiistanalainen. Woodin mukaan tulokset siitä, vaikuttaako naisen kuukautiskierron eri vaiheet miesten miellyttävyyteen, ovat olleet vaihtelevia. Aiheen koetaankin tarvitsevan lisätutkimuksia tutkijoiden yhteisymmäryksen saavuttamiseksi.



Uusimmat